tiistai 4. kesäkuuta 2013

Hellettä, kesäkerhoa ja saippuakuplia

Ensimmäinen kesäkerho on takana.
Ja mikä keli olikin kanssamme. Mittari hätyytti kolmeakymmentä ja paikkana on hiekkapohjainen leikkikenttä. Onneksi sentään laidalla oli jonkin verran varjoa saatavilla.

Ei tarvi varmaankaan sanoa, että kuuma oli ja norot juoksi selkäpiissä.  Varsinkin kun lähti leikkimään tervapataa kerholaisten kanssa.

Tänään pitäisi sitten tehdä saippuakuplia. Joka kertainen haaste onkin löytää hyvä kuplaresepti. Tällä kertaa päädyimme versioon jossa keitetään sokerilius, annetaan sen jäähtyä jonka jälkeen lisätään tapettiliisteri ja astianpesuaine ja annetaan tekeytyä yön yli.

En tiedä teistä, mutta eipä ole hellallani ennen majaillut kolmen litran saippuakuplaliuos. Näyttää aika mielenkiintoiselta, eikö vain :D
Pitihän sitä heti kokeilla puolvalmiina. Valitsin tietenkin keittiön kokeilupaikaksi. Ihme kun en saanut päänpyörityksiä moisesta tempauksesta. Lattian jouduin kuitenkin jälkeenpäin pyyhkimään.

Olkoon iso taikka pieni. Saippuakuplat ovat aivan mahtavia. Oletko koskaan tehnyt saippua kuplalinnaa tiskipöydälle tai esim. pesuhuoneen lattialle lapsen kanssa. Siihen tarvitaan juomapille ja saippuakuplaliuosta. Ensin puhalletaan kupla annetaan sen pudota hieman jo kostealle pinnalle. Näin siitä tulee kupoli. Tämän jälkeen kasta pillinpää uudestaan saippualiuokseen ja tökkää pilli ensimmäisen kuplan sisään ja puhalla sen sisälle uusi kupla. Voi myös puhaltaa samalla tavalla kuplaa isommaksi. Tällöin vain et kostuta pilliä uudestaan. Tämän taidon oppii harjoittelemalla. Voisin ottaa tuosta touhusta kuvia, mutta en näin myöhään kirjoittaessani taida viitsiä. Lisään kuvan tähän postiin iltapäivällä mikäli saan tehtyä noita huomenna.

Ai niin, jättikuplatkin ovat aivan mahtia. Kannattaa kokeilla :)

Saippuakuplalinnojen rakentelua ja paljon kuplia toivottelee
- Jani -

2 kommenttia:

La Meva Vida kirjoitti...

Saippuakuplat on aivan mieletön keksintö! Ikuinen pulma onkin juuri tuo liuos ja sen toimivuus..

Jani Suurnäkki kirjoitti...

Nyt on tätä liisteriversiota koeajettu viikonpäivät ja voin suositella lämpimästi. Ainoa ongelma on, että tämä limaa sormet aivan liisteriin. Toisaalta moinen minusta on pieni haittatekijä suuremman ilon edessä.